Campanula persicifolia eli kurjenkello on ensimmäisiä näkemiäni Botanica-sarjan kukkalautasia. Se koristaa edelleen isoäitini keittiön seinää yhdessä linaria vulgariksen (kannusruoho) kanssa. Ihastukseni näihin seinälautasiin lähtikin juuri isoäitini keittiöstä, jonka seinällä nämä pari Botanica-sarjan seinälautasta sekä yksi Heljä Liukko-Sundströmin tuotos ovat kukkineet. Kun tajusin, että noita lautasia on näin valtava määrä erilaisia ja toinen toistaan kauniimpia, keräilyinnostus syttyi. Asiaa edesauttoi se, että olin samoihin aikoihin sattunut löytämään pari Tomulan seinälautasta erittäin huokeaan hintaan.
Vaikka tämä kurjenkello ei siis visuaalisesti ehkä suosikkejani olekaan, se tuo aina mieleen isoäitini, mikä tekee siitä erityisen seinätaulun minulle. Kaunishan tämäkin taulu on, sitä ei käy kieltäminen: siniset kellomaiset kukat availevat painavia terälehtiään kauniisti, kun hennot varret myötäilevät niiden liikettä. Auenneet kellokukat melkein kuin kuuluttavat katsojalle keskikesän kauneutta, sillä tämä kellokukka on kauneimmillaan lämpimimpinä kesäpäivinä. Tomula on selkeästi valinnut tähän tauluun pääosaan kurjenkellon kauniit kukat, jotka kurottelevat kohti aurinkoa. Kukinnon varret ja lehdet yrittävät pysyä vauhdissa mukana.
Luonnossa esiintyvissä kurjenkelloissa myös kukat ovat pääosassa. Tyvilehdet lakastuvat yleensä juuri kukinta-aikaan, joten kaunis kellomainen kukka saa kaiken huomion. Kurjenkello houkuttelee pölyttäjiä puoleensa, ja olenkin useaan otteeseen huvittuneena seurannut, kun suuren kellon sisältä pilkottaa pelkkä mehiläisen pörröinen takamus, kun se innokkaasti imee ravintoa itseensä. Kukinto on yleensä sinistä, mutta olen kuullut valkoisiakin olevan olemassa. En ole itse sellaisia nähnyt, vaan aina törmännyt näihin sinisiin.
Sydänliiton sivut (https://sydan.fi/artikkeli/syotavan-suloisia-kukkia) kertovat, että kurjenpolven kukat ovat myös syötäviä. Oletko maistanut?
Rakkaudesta seinälautasiin 